keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

A Beautiful Body - Minä.


Minäkin päätin osallistua A Beautiful Body - haasteeseen, kiitos Minttu rohkeasta ensiaskeleesta! 



 

 Tässä minä olen. Yhden lapsen äiti. Liikakiloineni, leveine lantioineni. Ja koskaan en ole hyväksynyt tätä kehoa samalla tavalla kuin nyt. Kun katson pientä tyttöäni, joka on syntynyt kehostani, jota olen kantanut sisälläni yhdeksän kuukautta, huomaan miettiväni; jos tämä keho on saanut jotain noin täydellistä aikaan, miksi en rakastaisi sitä samalla tavalla kuin rakastan tytärtäni? 

Lapsesta asti olen ollut pyöreä, lihava, pullea, miksikä sitä ikinä haluaa kutsuakkaan... Olen vihannut itseäni, olen ällöttänyt itseäni, olen oksentanut sen ällötyksen voimasta. Olen toivonut että aamulla kun herään olisin laihempi, kauniinpi mitävaan. Mitä tahansa negatiivista voi kehostaan sanoa tai kuvitella, you name it, olen sitä ajatellut. 

Hitaasti mutta varmasti olen yrittänyt kasvattaa itseluottamusta. Sillä itsekkin pidän viehättävimpinä sellaisia ihmisiä joilla on terve itseluottamus, en sellaisia ihmisiä joita media yrittää meille markkinoida viehättävinä. Tyttären saamisen myötä, haluan muuttaa omaa ajatustapaani, sellaiseksi mitä voin hyvillä mielin heijastaa häneen. En halua opetttaa oman kehon kritisoimista ja turhanpäiväistä haukkumista. Jos on tyytymätön, pitää asioille tehdä jotain, joko fyysisesti tai henkisesti! Jos on sisältä vahva kestää ulkoista horjuttamista.

Tänään kun katson peiliin, näen naisen, näen äidin, kauniin sellaisen. Sellaisen jonka mies muistaa muistuttaa siitä kauneudesta, arkena kun ei itse muista. Sellaisen jolla on hyvä olla itsensä kanssa. Sellaisen joka ei häpeä enää, olla tämän kokoinen, tämän muotoinen. 

xoxox
Memi

sunnuntai 28. heinäkuuta 2013

Päivän asu

Eilen oli suhteellisen leppoisa päivä, käytiin kaupassa, hengailtiin kotona ja illalla lähdettiin vielä käymän puistossa (josta lisää myöhemmin). 
Tässäpä teille siis päivän asut!

 Kotona:


Toppi Lindex, hame Seppälä (GrateGirls)
 
Kaupassa:



 Toppi Lindex, pusero Prisma, housut H&M+

Olivia:

Body H&M, farkkuhaalari kirpputori
 
 Meille on rantautunut yllättäen siirtymäobjekti
Kettu Repolainen
 


perjantai 26. heinäkuuta 2013

Mökillä ❤

Kuvia meidän heinäkuun alussa viettämästämme mökkireissusta! 
Onneksi sattui hyvät kelit


 
 Nalle sai halin



 Olivia simahti pian perillepäästyämme

 "Onko täällä kissoja?!"

 Isi tyttönsä kanssa

 Välipalaa portailla.








 Mökillä oli aivan upea, hiekkapohjainen, matala ranta! Olivia oli seitsemännessä taivaassa kun pääsi polskimaan isoon kylpyammeeseen






 Pieni beduiinityttö



 Mökin naapuritontilla on vanha ränsistynyt mummonmökki. Käytiin sitä kurkkimassa. Sisällä näytti olevan vielä vaikka ja mitä aarteita!


 Pieni pullea poika odottaa yksin mökissä ystävää.



 Ihastuin upeisiin maalipintoihin. 
Kuluneet, voimistuneet värit ja hilseillyt pinta oli upea näky!






Mökin rannassa kävi vierailemassa sorsaperhe. 
Olivia kiljui riemusta nähdessään sorsaset!




Käytiin myös katsomassa kuuluisaa koskinäytöstä Imatrankoskella.
 Olivian mielestä esitys oli upea! 
 

Kotimatkalla pysähdyttiin ABC:llä tankkaamassa sekä autoa, että ihmisiä. 



Mitä te olette tehneet kesällä?
xoxox
Memi

maanantai 22. heinäkuuta 2013

Olivian yksivuotiskuvat

Käytiin ottamassa Olivian syntymäpäivänä yksivuotiskuvat itse. Mukaan otettiin vähän rekvisiittaa, nalleja, helminauhoja, viltti, tyynyjä ja pari vaihtovaatekertaa. Suunnattiin äitini lähistöllä olevaan puistoon ja eikun räpsimään. Saatiin kirvoitettua ohikulkijoilta isot hymyt touhuillamme! Ja täytyy sanoa, kuvat onnistui tosi hyvin! Just eikä melkeen, meidän näköiset.

 "The Hat"

 "Muumipallo"

 "Puu"

 "Riemu"

 
 "Puun oksalla"

 "Koivun alla"

 "Turkoosi"

 "Sammakkoprinsessa"

 "Kikatus"

 "The Lady and her dog"

 "Halaus"

 "Rakkaus"

 "Yhdessä"

 "Nosto"

 "Pelit ja leikit"

 "Äiti ja sen tyttö"

 "Isä ja sen tyttö"

 "Korkeammalle"

 "Vaaleanpunainen sateenvarjo"

 "Perhe J"

"Hymysi"


xoxox
Memi

Search

Pages